Webinaarinauhoite: Asiakkuuksien hoitomallin luominen kannattavan kasvun perustaksi

perjantai 8. helmikuuta 2019


NAUHOITE WEBINAARISTA PE 8.2.2019

Uusien asiakkaiden hankinta on hidasta ja kallista, ja vain osasta saadaan kannattavia pitkäaikaisia asiakkaita. Kuitenkin yrityksen kasvu rahoitetaan juuri kannattavista asiakkuuksista saatavilla tuotoilla.

Jotta kasvu olisi mahdollista, kannattavaa ja siten ylläpidettävää, on tekemisen oltava kohdallaan koko asiakaspolun matkalla ensimmäisestä kosketuksesta yritykseen aina asiakassuhteen loppuun asti. Tekemisen pohjana on asiakkuuksien hoitomalli eli yleiskartta, joka kytkee kaiken tekemisen yhteen asiakkaalle loogiseksi poluksi ja yritykselle tehokkaaksi tekemiseksi säätämisen ja sähläämisen sijaan.

Tässä ilmaisessa webinaarissa opit, kuinka mallintaa asiakaspolun vaiheet ja suunnitella asiakkuuksien hoitomalli. Hahmotat, mitä myyjienne kannattaa missäkin vaiheessa tehdä, miten sisältö ja sen tarina kehittyvät asiakkaan edetessä, miten asiakas otetaan sisään ja viedään menestykseen tehokkaasti, ja kuinka asiakassuhdetta hoidetaan myynnin ja markkinoinnin yhteispelillä erityisesti silloin, kun hänelle ei ole aktiivista myyntiprosessia käynnissä. Osaat myös arvioida, miten markkinoinnin automaatiota kannattaa kussakin vaiheessa käyttää henkilötyön tukena.

Miten tehdä helposti monikielistä sisältömarkkinointia [VIDEO]

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kun katse on maailmalle, on sisältöäkin tuotettava eri kielillä. Mutta riittääkö sisällön kääntäminen, ja milloin sitä pitää lokalisoida? Milloin alkuperäinen sisältö kannattaa tuottaa englanniksi, ja milloin taas pysyä äidinkielessä?

Entä millaista apua kielenhuoltoon on tarjolla, jos päätyy kirjoittamaan vieraalla kielellä? Ja tarvitaanko kansainvälistymiseen edes välttämättä kohdemarkkinaa ja kieltä ymmärtävää natiivia, vai olisiko maailma sittenkin vallattavissa tukevasti kotimaan kamaralta pikkurahalla?

Videolla puhutaan myös rahasta, eli mitä esimerkiksi blogijutun tai oppaan käännättäminen maksaa, miten prosessi etenee, mitä siinä pitää huolehtia ja paljonko siihen menee, tai pikemminkin ei mene, aikaa.

Näistä aiheista tällä videolla keskustelemassa Loyalisticin perustajan, Antti Pietilän, kanssa Transfluentin kielenkääntämisen asiantuntija Ari Nyfors.

Webinaarinauhoite: Sisältöstrategian laatiminen

maanantai 28. tammikuuta 2019


NAUHOITE WEBINAARISTA PE 25.1.2019

Moni tuskailee yrityksen blogin ja muun sisältömarkkinoinnin kanssa. Sisältöä ei synny, kun ei tiedetä, mitä pitäisi tehdä, tai ei saada kaikesta touhuamisesta huolimatta kunnon tuloksia. Koko sisältömarkkinoinnin toimivuutta voidaan epäillä, koska käsillä ei ole pläniä, jonka toimivuuteen voisi uskoa, tai ehkä hyllystä löytyy jo pölyä hiukan kerännyt ammattilaisen laatima sisältöstrategia, jota ei kuitenkaan ole kyetty toteuttamaan.

Jos tämä tuntuu tutulta, niin tämä ilmainen webinaari on juuri sinulle!

Mitä blogissa tulee huomioida, kun tehdään natiivimainontaa? [VIDEOBLOGI]

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Kun yrityksen tavoitteena on tehdä natiivimainontaa eli nostaa tekemäänsä sisältöä median uutisvirtaan, vaatii se sisällöltä tiettyjä asioita. Mitkä ovat sisällön 4 tärkeintä asiaa, jotka tulisi ottaa huomioon, kun halutaan saada sisällölle liikennettä natiivimainontaa käyttäen? Loyalisticin Antti Pietilän kanssa asiasta keskustelemassa aiheen asiantuntija, natiivimainosalusta ReadPeakin perustaja ja toimitusjohtaja Tomas Forsbäck.