5 tapaa rakentaa 100 M€ B2B-business. Vieraana Sakari Pihlava, Vendep Capital

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kun kasvutavoitteet ovat suuria, tarvitaan huipulle pääsemiseen juuri oikea reitti, eli myyntimalli.

Valitettavasti suomalaisilla kasvuhaluisilla yrityksillä valittu malli osoittautuu matkalla aivan liian usein vääräksi. Alku on lupaava, jopa helppo, mutta sitten seinä nousee vastaan, kasvuvauhti tyrehtyy ja niin saattaa tyrehdyä myös rahoitushanat. Lupaava alku voi muuttua vuosien korpivaellukseksi, tai viedä yrityksen ennenaikaisesti hautaan.

Pääomasijoittajat eli VC:t joutuvat ammatikseen arvioimaan lukemattoman määrän kasvuhaluisia yrityksiä ja valitsemaan niistä ne, joiden uskovat voivan saavuttaa ison tavoitteen, ja tuoda siten omistajille ison tilipäivän exitin yhteydessä. Heillä on aiheesta ehkä eniten tietoa ja erityisesti sisäpiirin tietoa.

Kun puhutaan B2B:stä, SaaS-ohjelmistot ovat B2B:n mestarien liiga ja Formula 1:nen. Sarja, josta osaaminen ja teknologia valuu aikanaan myös "tavallisten" B2B-yritysten hyödynnettäviksi.

Kun aiheena on B2B ja SaaS, ei episodiin olisi voinut toivoa kovempia suomalaisnimiä, sillä nämä herrat tuntevat sen parhaiten. Podcastin isäntänä toimii Loyalisticin perustaja Antti Pietilä, joka vetää myös Ohjelmisto- ja E-business ry:n SaaS-klubia, ja vieraana pääomasijoittaja Sakari Pihlava, Vendep Capitalilta. Vendep on erikoistunut SaaS-yritysten kasvurahoitukseen ja Sakari tuntee siis erinomaisesti millä malleilla pankki ns. räjäytetään.

Vaikka keskustelussa painottuu SaaS-yritykset, on periaatteet suurelta osin sovellettavissa myös muihin B2B-yrityksiin, erityisesti jos haaveissa on kansainvälinen menestys.

Käytännössä 100 miljoonan euron liikevaihtoon voi päästä viidellä orgaanisen kasvun myyntimallilla. Ja ne ovatkin tämän episodin ytimessä. 


Muista tilata kanava: https://youtube.com/loyalistic (video), https://anchor.fm/loyalistic (audio) tai https://blog.loyalistic.com/fi/ (blogi ja uutiskirje)


Jos mietit orgaanisen sijaan yritysostoihin perustuvaa kasvumallia, löydät edellisestä episodista Jussi Niemelän pelikirjan, jolla hän on ollut luotsaamassa kahta yritystä 100 M€ liikevaihtoon.

Episodissa mainitsemme mm. Christoph Janzin ns. eläinmallin.

Alkuperäisen löydät tästä: http://christophjanz.blogspot.com/2014/10/five-ways-to-build-100-million-business.html

Ja päivitetyn tästä: http://christophjanz.blogspot.com/2019/04/five-years-later-five-ways-to-build-100.html

Sakari Pihlavaa voit seurata Twitterissä: https://twitter.com/spihlava

Antti Pietilää voit seurata Twitterissä: https://twitter.com/anttipietila


Tarvitsetko apua oikean myyntimallin rakentamisessa?

Voit varata ilmaisen konsultaatiopuhelun Antti Pietilän kanssa tästä: https://calendly.com/antti-pietila/30-min-zoom