Kuinka viedä vierailijahallinnan softaa maailmalle, kun mukana kulkee rautaa. Vieraana Anssi Tamminen, Systam

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Miten softayrityksen strategia muuttuu kansainvälistymisen kynnyksellä, kun softaa on aiemmin myyty raudan kanssa? Systam tekee digitaalista vierailijahallintaa, eli kaikkia niitä toimintoja, joita toimistoissa ja teollisuuslaitoksissa tarvitaan vierailijoiden vastaanottamiseen - puhutaanpa sitten tilavarauksista, itsepalvelupäätteistä tai vieraiden turvallisuusperehdytyksistä. Se on kokonaisratkaisu ja olennainen osa kiinteistöjen henkilö- ja tietoturvallisuutta, tuottavuutta sekä asiakaskokemusta.

Kuinka vierailijahallinnan ratkaisua pitäisi viedä maailmalle, kun softan mukana on rautaa?

Systamin vierailijahallintaratkaisu sisältää softan lisäksi rautaa, kuten itsepalvelupäätteitä. Dedikoidut laitteet sisältävä ratkaisu on ollut asiakkaille helppo Suomessa, mutta tuo haasteita kansainvälistymiseen. Millä keinoilla maailmaa sitten lähdetään valloittamaan?

Vuonna 2006 perustettu Systam on kasvanut kotimaassa liki 2:n miljoonan ARR:n (toistuvaislaskutuksen) ja 18:n hengen yritykseksi. Nyt edessä on kansainvälistyminen, mutta minkälaisia haasteita siihen tuovat muun muassa dedikoidut itsepalvelupäätteet. Ratkaisu, joka on ollut asiakkaille helppo Suomessa, tuokin kansainvälistymiseen omat haasteensa.

Systamin tarinasta ja kansainvälistymisen haasteista sekä mahdollisuuksista on podcastissa keskustelemassa yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Anssi Tamminen. Haastattelijana toimii tuttuun tapaan Loyalisticin perustaja ja toimitusjohtaja sekä SaaS Finlandin vetäjä Antti Pietilä.

 

Podcastin löydät Loyalisticin blogin lisäksi YouTubesta, Spotifysta, Applen ja Googlen podcast sovelluksista ja monista muista podcast-alustoista (linkit alla).

Seuraa:

Anssi Tamminen
https://www.linkedin.com/in/anssi-tamminen/

Systam
https://www.systam.fi/

Antti Pietilä 
https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ 

Loyalistic 
https://loyalistic.com/fi/ 

Loyalistic auttaa asiansa tuntevia yrityksiä luomaan ostavan yleisön.  Sisällöntuotantopalvelut | koulutus ja konsultointi | teknologia  Episodi on nauhoitettu Loyalisticin studioilla. Tule nauhoittamaan omasi.

Podcasting voit kuunnella myös seuraavissa podcast-sovelluksissa: