Kirjoitukset kategoriassa Software-as-a-Service (SaaS)

Näin suomalainen mainosalusta haastaa digijätit onnistuneesti. Vieraana Tomas Forsbäck, Readpeak

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Kun digimarkkinoinnista on kyse, olemme tottuneet luottamaan suuriin pääasiassa amerikkalaisiin some- ja hakujätteihin, myös natiivimainonnassa. 

Nyt haastaja tulee Suomesta.

Natiivimainosalusta Readpeak kasvaa ja kansainvälistyy kovaa vauhtia. Liikevaihtoa kertyy jo liki 8 miljoonaa. 70% vuosikasvu on erittäin kova saavutus samalla kun markkina alla sukeltaa. Menestysmalli on löytynyt ja uusi markkina saadaan kannattavaksi ja seuraavaa rahoittamaan jo alle vuodessa.

Kovaa kasvua ja vaarallisia tilanteita. Tarina ja opit natiivimainosalusta Readpeakin kasvun takaa.

Mitä syntyy kun perustajalla ei ole taustaa busineksestä, tekistä eikä itse markkinastakaan? Readpeakin tapauksessa ainutlaatuista kilpailuetua ja sen myötä menestystä.

Tarinan tekee mielenkiintoiseksi se, ettei perustaja Tomas Forsbäckillä ollut taustaa sen paremmin busineksestä, tekistä kuin mainosmarkkinoista. Miten sitten ummikko voi onnistua? Ja tekemällä asiat vieläpä alan näkökulmasta väärin.

Sattumalta juuri se on luonut pohjan epäreilulle kilpailuedulle digijättien natiivialustoihin verrattuna: enemmän mainostuloja medialle, edullisempia tuloksia brändille ja paremmin osuvaa sisältöä lukijalle. Eikä nyt puhuta prosenteista vaan sadoista prosenteista.

Mitä sitten natiivimainonta on? Sisällön maksettua nostamista median uutisvirtaan. Kun avaat digilehden aamulla, uutisvirrassa on mainos-merkinnällä brändien tuottamia juttuja. Mediat käyttävät Readpeakin alustaa natiivi-inventaarin myymiseen. Brändit ostavan sen kautta näkyvyyttä tuottamalleen sisällölle. Ja tekoäly optimoi rajallisen inventaarin käytön tehokkaasti: kiinnostavampaa sisältöä lukijoille.

Menestyksen löytäminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa. 

Kuulemme kuinka Forsbäck joutui matkalla irtisanomaan viimeisenkin työntekijän ja mietti oliko se nyt tässä? 

Tai kuinka softakehityskumppani deletoi lähdekoodit ja yritti rahastaa palauttamisella. 

Tai kuinka myyntivetoinen malli osoittautuikin isoksi virheeksi ja digimalli taas menestykseksi. 

Ja missä Readpeak jo olisikaan, jos maailmalle olisi lähdetty heti, tai ainakin selvästi aikaisemmin.

Episodin tarinoihin kätkeytyy monta jokaiselle tärkeää oppia ja epätavallistakin startup-viisautta.

Kuuntele episodi YouTubessa tai suosituissa podcast-sovelluksissa (linkit alla).

Verkkokaupan tila Suomessa 2023. Vieraana Markku Korkiakoski, Vilkas Group

tiistai 31. tammikuuta 2023

Vilkas Groupin verkkokauppaohjelmistolla pyörii yli 2000 verkkokauppaa Suomessa ja Ruotsissa. Toimitusjohtaja Markku Korkiakoski onkin oikea henkilö kertomaan missä Suomen verkkokauppaskene nyt menee ja miten verkkokaupassa menestytään, onhan hänellä itselläänkin 7 verkkokauppaa.  Käymme myös läpi Vilkas Groupin tarinaa.

Verkkokaupan tila Suomessa 2023. Vieraana Markku Korkiakoski, Vilkas Group

Vilkas on yli 2000 verkkokaupallaan yksi johtavia verkkokauppaohjelmistoja Suomessa. Toimitusjohtaja onkin oikea henkilö kertomaan verkkokaupan tilasta, haasteista ja menestystekijöistä. Käymme läpi myös Vilkas Groupin tarinaa.

Vuonna 1995 aloittanut Vilkas Group on liki yhtä vanha kuin suomalainen verkkokauppaskene. Aluksi verkkokauppoja tehtiin ns. pitkästä tavarasta. Kokemuksen pohjalta syntyi oma softa, ja nykyisin suurin kaupoista rakentuu Vilkas Now SaaS-ohjelmiston päälle. Suomalaiseksi SaaS-yritykseksi Vilkas on menestynyt mainiosti tehden vajaa 3 miljoonaa liikevaihtoa 25 hengen tiimillä.  Vilkkaan verkkokaupoilla myydään vuodessa yli 350 miljoonalla eurolla.

Markku Korkiakoski innostui verkkokaupasta yliopistossa ja hyppäsi Vilkkaaseen mukaan aivan alkuvuosina. Verkkokauppa, verkkokauppiaat ovat siis tulleet tutuiksi, myös omien verkkokauppojen kautta.

Aloitetaan puhumalla verkkokaupan tilasta Suomessa. Kuinka verkkokauppa on kehittynyt? Miten korona-kasvu näkyi, entä miltä korona-krapula nyt tuntuu?

Puhutaan sitten verkkokaupan pullonkauloista, eli mikä jarruttaa suomalaisten verkkokauppiaiden menestystä?

Mitä osaamista tarvitaan? Mihin verkkokaupat kompastuvat? Ja mitkä ovatkaan suomalaisen verkkokaupan menestytarinoita?

Suomalaiset verkkokaupat kansainvälistyvät harvoin. Korkeat logistiikkakulut ovatkin yksi kansainvälistymisen esteistä, mutta kyllä nekin on onnistuttu ylittämään.

Entä millainen on ollut Vilkas Groupin tarina? Mitä SaaS-busineksestä on opittu, entä kansainvälistymisestä?

Kuuntele episodi YouTubessa tai suosituissa podcast-sovelluksissa.

Löydät Menestystä Etsimässä podcastin näistä palveluista:

Se tavallinen teekkaristartup-tarina? Vieraana Teppo Kattilakoski, Granite

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Mitä edessä kun SaaS-startupin perustaa?

Ennen isoa menestystä moni suomalainen SaaS-yritys joutuu kulkemaan pitkän korpivaelluksen. Jääkiekkomailan kasvukäyrää tavoiteltaessa on syytä muistaa, että ennen lapaa on pitkä varsi kuljettavana. Näin on myös riskienhallintasovellus Graniten tapauksessa.

Se tavallinen teekkaristartup-tarina? Vieraana Teppo Kattilakoski, Granite

Teppo Kattilakoski näki teekkarina tarpeen riskienhallinnan helpottamiseksi, ja Granite syntyi suurin odotuksin vuonna 2005. Nopeaa kasvua ei kuitenkaan kovasta yrittämisestä saatu syntymään. Monta kiveä on matkan varrella käännetty. Maltillista kasvua sen sijaan on työvoittona saatu, ja nyt alkaa näyttämään, että avaimet nopeaan kasvuun olisi löytymässä.

Teppo Kattilakoski näki teekkarina tarpeen riskienhallinnan helpottamiseksi, ja Granite syntyi suurin odotuksin vuonna 2005. Nopeaa kasvua ei kuitenkaan kovasta yrittämisestä saatu syntymään. Monta kiveä on matkan varrella käännetty. Maltillista kasvua sen sijaan on työvoittona saatu, ja nyt alkaa näyttämään, että avaimet nopeaan kasvuun olisi löytymässä. Tässä kohtaan onkin herkullista syventyä keissiin vielä kun menestyksen huuma ei ole tarinaa ehtinyt tasoittamaan.

Haastattelussa tuore Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2021, Sammeli Sammalkorpi, Sievo

torstai 9. joulukuuta 2021

Ei tullut pojasta poromiestä. Tuli yrittäjä, Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2021.

Kasvuyritysten menestyksen mittarina pidetään usein saatuja miljoonarahoituksia. Niistä on kiva kertoa ja repiä otsikoita.

Viekö kivempi on kuitenkin kun menestys saavutetaan ilman riskirahoitusta, tulorahoituksella.

Menestystä etsimässä -podcastin erikoisjaksossa SaaS Finlandin vetäjä Antti Pietilä saa vieraakseen tuoreen vuoden ohjelmistoyrittäjän Sammeli Sammalkorven Sievolta.

Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2021: Sammeli Sammalkorpi, Sievo

Ei tullut pojasta poromiestä. Tuli yrittäjä, vuoden ohjelmistoyrittäjä 2021. Kuinka Sievo sitten sai alkunsa, ensimmäiseksi asiakkaaksi Legon ja kasvoi 225 hengen ja 20 miljoonan SaaS-yritykseksi, jonka softa ohjaa 350 miljardin dollarin hankintoja? Ja vieläpä ilman riskirahoitusta.

Sievo ratkaisee hankintatoimen analytiikkaa suuryrityksille, asiakkaina siis yli miljardin liikevaihtoa tekevät yritykset, pääasiassa maailmalla. Sievon softan kautta ohjataan yli 350 miljardin dollarin vuotuisia hankintavirtoja. Kulujen lisäksi asiakkaat hakevat pienennyksiä hankintojensa ilmastovaikutuksiin.

Sievo on menestynyt suomalaisessa SaaS-kentässä poikkeuksellisen hyvin. Sievolaisia on Suomessa ja maailmalla jo 225 ja myyntiä kertyy vuodessa 20 miljoonaa. Riskirahoitusta ei menestykseen ole kaivattu.

Nuorina konsultteina Sammeli ja kanssaperustaja Matti Sillanpää ratkoivat suuryritysten hankintatoimen analytiikkaa. Kertaraportoinnin sijaan asiakkaat toivoivat analytiikasta jatkuvampaa. Ja kun ensimmäiseksi asiakkaaksi saatiin sattuman kautta Lego, sai Sievo alkunsa. Seuraavan asiakkaan hankinta ei sen sijaan ollutkaan helppoa. Isoille yrityksille ei ole aivan yksinkertaista myydä.

Minkälainen on sitten ollut Sammelin ja Sievon matka menestykseen? Miten kaikki sai alkunsa? Mitkä ovat olleet vaaran paikat? Mitä on opittu? Ja minkälaisia haasteita yrittäjä nyt kohtaa?

Episodi on poikkeuksellisesti julkaistu alunperin SaaS Finlandin kanavalla, joka on osa Vuoden ohjelmistoyrittäjä -palkinnon myöntävää Ohjelmisto- ja E-business ry:tä.

Juristista huippumyyjäksi 100 päivässä. Vieraana Jaakko Ranta, Click2Contract

tiistai 30. marraskuuta 2021

Menestyvän yrityksen juristina Jaakko Ranta alkoi ihmetellä kuinka paljon myynnin aikaa ja työtä meni myynnin sopimusvaiheeseen, eli tarjousten ja sopimusten vääntämiseen, tietojen siirtoon järjestelmistä dokumentteihin ja takaisin, sekä asiakkaan hyväksynnän saamiseen kirjallisessa muodossa.

Asiakaskokemus oli mitä sattui, eikä juristin mielestä asiat useinkaan ollut dokumentoitu riittävän jämäkästi.

Jaakko Rannan tie juristista huippumyyjäksi 100 päivässä.

Toisen rahoituskierroksen alla iski pandemia ja rahoittajille paniikki. Rahoittajien sijaan oli hankittava lisää asiakkaita, nopeasti. Juristista pitäisi kehittyä huippumyyjä 100 päivässä. Kuinka oikein kävi?

Ongelman tunnistus johti ajatukseen ratkaisusta ja lopulta päätökseen ryhtyä startup-yrittäjäksi. Click2Contract oli syntynyt.

Hyvin alkanut startup-taival pysähtyi kuin seinään kun toisen rahoituskierroksen lähestyessä ja kassan kuivuessa pandemia levisi Suomeen ja paniikki valtasi rahoittajat. Oli otettava lakki kouraan ja lähdettävä hankkimaan asiakkaita. Click2Contractin hintapisteessä se tosin tarkoitti, että asiakkaita oli hankittava runsaasti, eli kaupan hierontaan ei saanut käyttää juristimaisen pitkää kaavaa. Oli siis opeteltava myymään, hyvin ja vieläpä nopeasti.

Jaakko päätti laittaa itsensä julkisesti likoon.

Hän julkisti LinkedInissä Huippumyyjäksi 100 päivässä hankkeensa ja alkoi dokumentoida videopäivityksin ja -haastatteluin matkaansa. Nyt kaikki LinkedIn-kontaktit, eli vuosien ajan kerätty ammatillinen verkosto, tiesivät tavoitteesta, joten epäonnistuminen ei ollut vaihtoehto.

Matka huippumyyjäksi ei kuitenkaan etene aina toivottua tietä. Miten mies kestää kovassa paineessa? Onnistuuko hän tavoitteessa? Pelastuuko firma?

Kuuntele koko tarina podcastissa. Mitä ajatuksia herättää? Kommentoi YouTubessa. Ja muista peukuttaa ja tilata kanava, jos tykkäsit.

Menestystä Etsimässä -podcastia voit kuunnella myös suosituissa Podcast-sovelluksissa. Katso lista https://anchor.fm/loyalistic tai hae Loyalistic -hakusanalla podcast-sovelluksessasi.

6 – 10 / 10