Näin Kööpenhamina muuttaa liiketoimintasi 3/5: eko-luksus

17. joulukuuta 2009

Sillä välillä kun 192 maan valtionpäämiehet ja muut neuvottelijat, yhteensä 15 000 muuten, neuvottelevat yhteisistä toimista maapallomme eteen, selvää on, ettemme kuluttajina voi jatkaa kuten ennen. Kulutuksen on radikaalisti muututtava. Meidän on kulutettava vähemmän, paljon vähemmän, maapalloamme. Aamun uutisten mukaan suomalaiset ovat valmiita maksamaan sen noin 200 euron vuosikulun per henki, mitä tähän tarvitaan. Paitsi, että luku tuskin pitää paikkansa kuin aivan lähivuosille.

Mutta me haluamme silti kuluttaa, kuluttaa, kuluttaa.

Ympäristön pelastaminen olisi helppoa, jos sen voisi tehdä ilman huolta taloudesta. Mutta taloudenkin on pyörittävä ja kasvettava. Muuten maailmaa uhkaa köyhyys, nälänhätä ja sairaudet. Kuinka voimme siis kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa, mutta samalla tehdä sen vähentämällä merkittävästi kulutusta. Hmmm. Kuulostaa mahdottomalta. Mutta tutkitaan eteenpäin.

Jos tuote tai palvelu on eko, mitä se tarkoittaa? Sitä, että se on (huomattavasti) ystävällisempi ympäristölle, kuin kilpailevat perinteiset tuotteet. Tähän asti eko on valitettavasti usein tarkoittanut myös tavalla tai toisella karsittua tai heikompaa tuotetta: kierrätyspaperia, pesuaineita, vaatteita... Jos haluaa parhaan tai edes hyvän, on yleensä pitänyt unohtaa eko-tuotteet.

Näin onkin, jos ajattelemme saman hintaluokan tuotteita. Mutta (resurssien)kulutusta voi toki vähentää vähentämättä kulutusta. Pitää myydä vähemmän kalliimmalla. Kuulostaa luksukselta. Ja sitä se onkin.

Luksustuotteen arvosta merkittävä osa tulee muusta kuin varsinaisesta käyttöarvosta: statuksesta, hemmottelusta, ekskluvisiteetista, muotoilusta, teknisestä briljanttisuudesta...

Tähän asti luksustuotteet eivät kuitenkaan ole olleet sinänsä tunnettuja ympäristöystävällisyydestään. Väitän kuitenkin, että luksustuotteet ovat usein ympäristötuotteita jo tänään kun otetaan huomioon niiden hinta. Siis co2/€. Siis samalla tonnilla ostettu luksustuote pilaa ehkä ympäristöämme vähemmän kuin kasa samalla rahalla ostettua krääsää.

Mitä jos kuitenkin tekisimme eko-luksusta. Panostaisimme siihen, että tuote on hurjan haluttava, mutta samalla niin vastuullisesti tehty.

Shampanjavalmistaja Krugilla oli aikoinaan pakettiautoksi muutettu Rolls-Royce. Mitä jos shampanja kuljetettaisiin jatkossa pelkästään polkupyörällä ja purjelaivoilla?

Luksustuotteen etuna on, ettei tuotannossakaan tarvitse välttämättä käyttää edullisinta ratkaisua. Itseasiassa sen valmistuksessa tärkeintä on stoori. Se, että valitusta menetelmästä, vaikka se olisi kuinka työläs ja kallis tahansa, syntyy kiinnostava tarina.
 

Kuvittele olevasi menestynyt yrittäjä, artisti tai filmitähti USA:n länsirannikolla ja auto-ostoksilla. Ostaisitko SL Mersun 6,3 litran AMG:n moottorilla? Niin eilistä, kaikilla oli tuollaiset jo viime vuosituhannella.Vai ehkä halaisit puita ja ajaisit Priuksella? Vastuullista, mutta niin niin tylsää. Ei kiitos. Entä sitten Tesla sähköurheiluauto, joka ei päästä yhtään mitään, toisin kuin Prius, mutta pesee Mersun valoissa mennen tullen. Varauslistalle vaan odottamaan, sitä nimittäin haluaa muutkin.

Ajattelet ehkä, ettei luksuksella ole isossa mittakaavassa merkitystä. Luksusbusineshän on kuitenkin verraten pieni. Näin onkin, mutta sen ohjaava vaikutus on todella suuri. Kun menestyjät siirtyvät sähköautoihin ja siitä tulee statussymboli, on keskituloistenkin unelmissa sen jälkeen oma sähköauto.

Eikä luksuksen sinänsä tarvitse maksaa tuhansia. Ajattele nyt vaikka Starbucksia. Tolkuttoman hintaista kahvia, mutta silti vain pari taalaa.

Joten mieti miten sinä voit auttaa maailmaa, myydä vähemmän mutta kalliimmalla. Ai niin, se tärkein unohtui: Erinomaisella katteella.

Huomanna kerron asiakkaan vanhat vehkeet käännetään uudeksi kaupaksi.