Kirjoitukset kategoriassa videoblogi

Tilaustalous muuttaa liiketoimintaasi, mutta miten?

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Ostamisen sijaan yhä useampi tuote tai palvelu tilataan kuukausimaksullisena. Leffoja ei vuokrata, vaan tilataan Netflix. Softaa ei osteta, asenneta ja ylläpidetä omalla palvelimella, vaan tilataan pilviohjelmisto. Tilaustalous, englanniksi subscription economy, tarkoittaa siirtymistä malliin, jossa tuotteita ja palveluita kulutetaan tilausmaksullisina palveluina. Maksetaan siis hyödystä, ei ominaisuuksista, ja maksetaan käytettäessä eli silloin, kun hyötyjä saadaan eikä hankintahetkellä.

Tällä videolla aihetta ovat avaamassa Loyalisticin perustaja Antti Pietilä, joka on Ohjelmisto- ja e-business ry:n SaaS-klubin perustajana ja vetäjänä ollut aiheen uranuurtajia Suomessa. Antin vieraana on Lassi Virtanen, toinen Pilvi Cloud Companyn perustajista ja Laurea-ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn lehtori, joka on työskennellyt aiheen parissa niin ikään pitkään.

CRM vuonna 2019 [VIDEO]

tiistai 12. maaliskuuta 2019

CRM (Customer Relationship Management) oli vielä hetki sitten yhtä kuin myynnin järjestelmä. Nyt tälle tontille tunkee markkinoinnin automaation lisäksi monia muita työkaluja. Toisaalta myynninkin väitetään muuttuneen. Miten muutos sitten näkyy CRM:n roolissa, ja mitkä ovat järkeviä käytäntöjä myynnin järjestelmissä vuonna 2019?

Aiheesta keskustelemassa Loyalistic Oy:n perustajan Antti Pietilän kanssa CRM-asiantuntija Kai Grass Crementum Oy:stä.

Voit kuunnella videoblogin myös podcastina (löydät Loyalistic Suomi -podcastin kaikki jaksot täältä):

Peterin tarina: Kansainväliseksi markkinointikonsultiksi kotisohvalta käsin [VIDEO]

torstai 7. maaliskuuta 2019

Tällä kertaa Loyalisticin perustajan Antti Pietilän videovieraana on erittäin mielenkiintoisella tavalla menestynyt markkinointikonsultti Peter Sandeen, jonka tarinasta moni saa varmasti inspiraatiota oman liiketoimintansa kehittämiseen.

Peter on suomalainen, mutta kansainvälisesti menestynyt markkinointikonsultti. Päinvastoin kuin moni voisi luulla, ei hän ole viilettänyt tukka putkella ympäri maailmaa, vaan hän on kansainvälistynyt omalta kotisohvaltaan käsin. Hän ei tapaa asiakkaita kasvotusten, sillä hän myy ja toimittaa palvelunsa verkon yli, etänä. Kun markkinana on maailma, voi fokuskin olla terävä, ja silloin voi nousta parhaiden joukkoon löytämällä oikean markkinaraon. Niin hyväksi, että toiset markkinointikonsultit tarvitsevat hänen apuaan omien palveluidensa markkinoinnissa.

Voit kuunnella videoblogin myös podcastina (löydät Loyalistic Suomi -podcastin kaikki jaksot täältä):

Kuinka myynnin tiikerinloikka otettiin [VIDEOBLOGI]

tiistai 19. helmikuuta 2019

Loyalistic Oy:n toimitusjohtaja Antti Pietilä haastattelee tässä videoblogissa Arc Technology Oy:n myynnistä vastaavaa ratkaisujohtajaa Juha Nurmelaa siitä, kuinka asiantuntija- ja ohjelmistoyritys Arc Technology otti enterprise-myynnissään tiikerinloikan sisältömarkkinoinnin avulla.

Arc Technology on ohjelmistoyritys, joka toimittaa asiakkailleen HR-järjestelmiä SaaS-palveluna. Ennen inbound- ja sisältömarkkinointiin siirtymistään Arcilla keskityttiin outbound-myyntiin eli potentiaalisten, mutta ennestään tuntemattomien asiakkaiden tavoitteluun puhelimitse. Soittojen sijaan potentiaalisille asiakkaille tarjotaan nyt hyvää markkinointimateriaalisisältöä ennen myyntiä, jolloin Arcille jää enemmän aikaa miettiä yhdessä asiakkaiden kanssa hyviä ratkaisuja heidän prosessiensa digitalisointiin.

Kun markkinoija meinasi tippua markkinoinnin kelkasta - modernin markkinoijan osaamisvaatimukset [VIDEO]

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Markkinoinnin kenttä on muuttunut nopeasti, ja yhä useampi markkinoija kokee tippuvansa kelkasta. Osaajia vapautuu erityisesti B2C-yrityksistä, kun taas markkinoijan työpaikkoja syntyy paljon B2B-yrityksiin. Parin vuosikymmenen osaaminen ja alan akateeminen loppututkintokaan eivät silti tunnu riittävän työpaikkaan tai siinä onnistumiseen. Missä vika? Mitä erityisesti B2B-markkinoijalta oikein vaaditaan tai tulisi vaatia, ja miten työnantajien odotukset ja markkinoijien osaaminen saadaan kohtaamaan? Miten ehkä jo keski-ikäinen markkinoinnin ammattilainen uudistaa osaamisensa uuteen pelikenttään?

Aiheesta keskustelemassa kaksi keski-ikäistä, erityisesti softatoimialalla kunnostautunutta yrittäjää, valmentajaa ja markkinointikonsulttia: Loyalisticin perustaja Antti Pietilä ja Raesmaa Consultingin Riitta Raesmaa-Aukia.