Bloggaus on volyymilaji, miksi? (Määrä)

torstai 3. marraskuuta 2016


 

Tämä on viides osa "Yritysblogin menestyskaava" -sarjassa.

Monelle yritykselle bloggaaminen on vaikeaa aloittaa. On hyvä muistaa, että kyse on volyymilajista. Mitä enemmän postauksia julkaisee, sitä paremmin menestyy. Niinpä on tärkeää investoida aikaa ja energiaa siihen, että saa prosessin niin sujuvaksi kuin mahdollista.

On monta syytä miksi julkaisumäärällä on merkitystä ja miksi bloggausoperaatio on saatava niin sujuvaksi kuin mahdollista.

Sosiaalinen media

Sosiaalisessa mediassa on syytä olla uutta jaettavaa joka päivä. Voit promota jokaista blogipostausta pari kertaa ja viihdyttää seuraajia kuratoidulla sisällöllä, mutta jos et julkaise uutta sisältöä vähintään kerran kuukaudessa alkaa uudelleenpromoamisesi kuulostamaan kuin levy olisi jäänyt jumiin vanhassa levysoittimessa.

Hakukoneliikenne

Hakukonenäkyvyys tehdään laajalla sisältövolyymilla.

Kilpailu on aina kovinta toimialan tärkeimmissä hakusanoista ja Googlen hakutulosten etusivulle on näissä vaikeata ellei jopa mahdotonta päästä. Suosituimmista hakusanoista saadaan sitä paitsi yleensä varsin heikkolaatuista liikennettä, kun hakuehdossa ei ole mukana rajaavia hakusanoja. Potentiaalisia asiakkaita tästä liikenteestä on usein kovin pieni määrä. Todellinen peli alkaa usein Top 10 hakusanojen ulkopuolella. Näissä ongelmana on kuitenkin hakujen määrä per hakusana. Muutamalla hassulla blogipostauksella ei saada aikaiseksi riittävää liikennettä, vaikka postauksilla sinänsä päästäisiinkin hakutulosten paalupaikalle. Hakujen määrä ei yksinkertaisesti riitä, sillä ne jakautuvat suurelle määrälle pitkän hännän hakusanoja. Mutta jos kirjoittaa blogijutun joka viikko kolmen vuoden ajan on rakentanut melko massiivisen 150 sivun hakukonekatiskan. Tätä hakukonenäkyvyyttä ei kilpailija sinulta vie millään pikaoptimoinnilla tai edes isolla tukulla rahaa.

Oppiminen

Bloggaamalla paljon oppii nopeammin. Ja tuo oppi muuttuu laadukkaammiksi jutuiksi, paremmaksi yleisön ymmärtämiseksi ja sujuvammaksi sisällön tuottamis- ja julkaisuprosessiksi.

Toisaalta jos bloggaat epäsäännöllisesti, jokainen kerta on yksi suuri taistelu. Laatu on mitä sattuu. Ja bloggaaminen ottaa paljon aikaa ja huomiota pois muusta päivittäisestä työstä.

Kosketukset

Asiakas tarvitsee keskimäärin 7 kosketusta suhteen syntymiseen sinuun, yritykseen ja tuotteeseen. Ennen suhdetta ei synny kyllä kauppojakaan. Kun julkaiset usein, luot enemmän syitä pitää yhteyttä ja luoda arvoa. Tämä tuo enemmän kosketuksia ja ajaa asiakkaita eteenpäin markkinointisuppilossasi. Lisäksi jokainen kosketus on myös datan keruupiste. Enemmän kosketuksia tarkoittaa, että tiedät paljon enemmän liidistä sitten kun on aika ottaa luuri käteen ja aloittaa kaupanteko.

Kuinka usein on riittävän usein?

Asiaa on luonnollisesti tutkittukin, mutta kun se riippuu aina toimialasta ja sen kilpailusta, en anna edes linkkejä näihin tutkimuksiin. Julkaisutiheyden lisäksi menestymiseen vaikuttaa niin moni muu asia, kuten juttujen laatu, yrityksen tarjooma ja toimiala, sekä kuinka paljon panoksia kuhunkin juttuun laitetaan, eli kustannus (rahassa tai useammin hiessä).

Neil Patel ja Brian Dean ovat molemmat guruja tällä alueella. Neil Patel julkaisee erittäin pitkiä juttuja joka päivä, siis 7 viikossa! Ja Brian Dean etenee vastavuoroisesti huomattavasti rennommalla tahdilla jolla ulos on saatu nyt 32 juttua. Tässä on muuten Neil Patelin postaus siitä kuinka löydät sinulle sopivan julkaisutiheyden (how to find your posting frequency) esimerkkinä hänen jutuistaan. Yritäpä kirjoittaa tämmöisiä eepoksia joka päivä viikonloput mukaan luettuna, ja johtaa 3 menestyvää yritystä siinä sivussa. Ei välttämättä realistinen roolimalli!

Ehkäpä kysymys ei olekaan kuinka usein pitäisi, vaan kuinka usein pystyt julkaisemaan ja tekemään siitä rutiinin. Minun suositukseni koulutuksissani ja valmennuksissa on tähdätä kerran viikossa rytmiin. Tämä pakottaa tekemään sisällön tuottamisesta rutiinin. Tee siitä osa jokaisen viikon ohjelmaa. Ota viikkopalaverin agendalle, jos teillä on viikkopalaveri. Julkaise joka perjantai puoleltapäivin, tai mikä nyt teille sattuu toimimaan. Joskus on muuta kiirettä, lomaa, sairastelua, messuja... Älä siitä ota stressiä. Viikottainen tavoiterytmi on siitä kätevä, että ensi viikolla sille on taas varattuna kirjoitusaika, paikka viikkiksen agendalla ja julkaisuhetki. Tämä palauttaa tekemisen taas ruotuun. Ei siis väliä jos välissä tulee taukoja, kunhan et tee siitä tapaa.

Jos asetat tavoitteena joka toiseen viikkoon tai kerran kuukaudessa rytmiin, on paljon todennäköisempää, että homma siirtyy, ja siirtyy, ja siirtyy, ja kun edellisestä on kulunut kolme kuukautta, lyöt jo hanskat naulaan. Tavoitetahtina kerran viikossa on siis itsekorjaava.

Sisällön kierrätys, eli esimerkiksi presentaatiosta postaukseksi

Bloggaaminen on paljon helpompaa jos sitä ei aina tarvitse aloittaa alusta. Ja yksi näppärä oikotie onkin sisällön kierrätys uuteen käyttöön. Jos et ole vielä sitä kokeillut, miksi et kokeilisi.

Sanotaan nyt vaikka, että olet puhumassa tilaisuudessa ja päätät ladata esityksesi Slideshareen. Hyvä idea! Mutta älä siihen sitä jätä.

Kirjoita nyt lyhyt tiivistelmä esityksestäsi blogipostaukseksi ja upota Slideshare-esityksesi osaksi postaustasi. Promoa blogipostaustasi, äläkä Slideshare-jakoa suoraan.

Tähän on kolme syytä:

Ensinnäkin, kirjoitettu tiivistelmä lisää slaidiesi arvoa.

Toiseksi, ajat trafiikkia omistamaasi mediaan, eli blogiin, etkä LinkedInille joka omistaa Slidesharen. Hyvällä tuurilla osa vierailijoista tilaa uutiskirjeen, blogin tai lataa yhden oppaistasi.

Ja kolmanneksi, teet palveluksen blogisi seuraajille ja uutiskirjeesi tilaajilla. On paljon parempi lähettää tilaajasi blogiin nauttimaan esityksestäsi, kuin suoraan Slideshareen, jossa he eksyvät helposti muuhun Slidesharen sisältöön.

Sama pätee muuten videoihin.  Jos teet videon, kuvaat esityksen tai pidät webinaaarin, älä julkaise sitä pelkästään Youtubessa vaan sisällytä se myös blogijuttuun ja keskitä promoamisesi nimenomaan blogijutun promoamiseen eikä suoraan Youtube-videon. 

Erittäin tehokas (yritys)bloggaaja aloittaa oppaan kirjoittamisella

Bloggaaminen vaatii paljon vaivaa. Erityisesti uuden jutun aloitus on usein varsinainen taistelu. Joskus ensimmäinen lause vain tulee mieleen ja siitä se lähtee, mutta useimmiten taistelet aloituksen kanssa pitkään. Olen välillä taistellut parin ekan lauseen kanssa pari tuntia. Se jos joku tappaa tuottavuuden.

On kuitenkin parempi, erittäin paljon tehokkaampi tapa. Kirjoita ensin opas ja pilko se blogijutuiksi.

Jos luet tätä juttua blogissa, olet itseasiassa lukemassa jotain, jonka kirjoitin alunperin englanninkieliseksi oppaaksi, julkaisin blogissa paloissa ja käänsin lopulta suomenkieliseen blogiin reilu puoli vuotta myöhemmin.

Blogipostauksen aloitus on usein hankalaa, mutta sitten annat mennä ja juttua piisaa. Toisia näkökulmia tulee mieleen ja on vaikea lopettaa. Tämä pitää erityisen hyvin paikkansa kun kirjoitat perehdyttävää postausta jonka avulla asiakkaat oppivat uudesta asiasta. Asiantuntijana sinun voi olla vaikea rajata juttua sivuun tai kolmeen, joten juttua piisaa.

Oppaan, tai englanniksi usein ebookiksi kutsuttavan opuksen ensimmäinen käsikirjoitus syntyy usein vain kaksi kertaa pidemmässä ajassa kuin yhden blogipostauksen, koska kumpikin kärsivät tuottamattomasta alusta. 

Jos kirjoitat oppaan sillä mielellä, että se toimii myös pilkottuna blogiin, ajattelet jokaista lukua omana blogipostauksena. Eli kopio koko luku blogijutuksi, tai jätä vähän pois. Kummallekin taktiikalle on perustelunsa. Yhdestä oppaasta saat usein helposti 6 blogijuttua. 

Todellinen bonus tälle lähestymistavalle on se, että satut samalla rakentamaan koko liidien generointipaketin sosiaalisesta mediasta, blogin kautta ladattavaan oppaaseen. Et siis pelkästään houkuttele lukijoita, vaan myös konvertoit niitä oppaallasi arvokkaiksi liideiksi.

Annan omakohtaisen esimerkin. Kirjoitin aikoinaan suomeksi oppaan "10 kertaa enemmän liidejä webbisivuilta". Jaoin sen 6 postaukseksi, promosin kutakin 2-4 kertaa someen ja kerran kuukaudessa ilmestyvällä uutiskirjeellä seuraajillemme. Kirjoitin opasta muistaakseni päivän ja viimeistelin osan toista. Siitä riitti sitten pari kuukautta julkaistavaa blogiin. Laadukkaita liidejä saimme yli 300. Aiheen keskeisillä hakusanoilla tulossivuilla on tänäkin päivänä, 2 vuotta julkaisun jälkeen, n. 30-50% meidän sisältöön johtavia linkkejä. Näille hauille ei siis kilpailijoilla ole mitään asiaa. Ei paha.

Opas ensin -menetelmä toimii erityisen hyvin suppilon keskellä jossa koulutat yleisöä aihealueeseen. Monet markkinoijat ovat liian kiireisiä houkutellakseen yleisöä suppilon suulla tai vakuuttaakseen heitä suppilon lopussa jolloin jättävät herättämänsä asiakkaat ilman herkullista sisältöä sinun poimittavaksi suppilon keskivaiheessa.

Opas on luonteeltaan perehdyttävää sisältöä, eli kerrot vain pienen osan osaamisestasi. Sinun ei siis tarvitse kaivaa hikipäässä viimeisimpiä tutkimustuloksia tai pelätä mitä muut asiantuntijat sanovat. Kirjoita kuin olisit perehdyttämässä tuoretta harjoittelijaa aiheeseen: hellästi ja rauhallisesti asiat juurta jaksain selvittäen. Muista myös vastata ns. tyhmiin kysymyksiin joita kukaan ei uskalla kysyä, mutta joihin vastaamattajättäminen johtaa asiakkaan menettämiseen suppilossa.

Blogisarja

Blogisarja on variaatio opas ensin -menetelmästä. Tai sanoisinko jotain tavallisen blogijutun ja oppaan väliltä. Sen sijaan, että kirjoitat jokaisen postauksen uudesta aiheesta, aloitat yhdestä aiheesta ja katat sen eri näkökulmat seuraavissa postauksissa. Sen sijaan, että puristat kasaan oppaan, julkaiset jutut yksinkertaisemmin vain sarjassa.

Blogisarja alkaa itseasiassa usein vahingossa ylipitkäksi kasvaneesta postauksesta. Huomaat, että juttuun tuli pointti tai useampi liikaa, ja juttu on paisunut käsissä kuin pullataikina. Käytät siis kustannustoimittajan saksia ja muokkaat alkuperäisestä käsikirjoituksesta useamman jutun.

Ennen kuin siirryin oppaisiin ja rupesin johtamaan paremmin sisällöntuottamistani, kirjoitin usein blogijuttusarjoja. Itse asiassa lähdin aina kirjoittamaan yhtä juttua. Asiaa riitti ja oli pakko editoida useampaan osaan. Sitten kokeilin oppaiden kirjoittamista, kun bloggaaminen sellaisenaan ei tuonut juuri lainkaan liidejä. Enkä ole sen koomin taakse katsonut. Ensimmäiset oppaat olivat vielä työläitä pilkkoa blogijutuiksi koska en osannut ottaa sitä kirjoittaessani huomioon. Samoin some-jakoja sai etsiä jutuista suurennuslasilla. Nyt pääsen parhaimmillaan siihen, että jokainen luku on sellaisenaan kopiotavissa ja jopa some-jakoihin käytettävät nostot on valmiiksi juttuihin editoitu, eikä terävin pointti ole haudattu Twitteriin sopimattoman pitkän lauseen sisälle.

Vaikka oppaat ovatkin usein tehokkain tapa tuottaa sisältöä joka tuo liidejä, kannattaa erillisiä postauksia ja blogisarjojakin silti tehdä. Yksi vinkki kuitenkin: Älä aloita sarjaa ja lupaa aikataulua seuraavista osista, ellet ole kirjoittanut ja editoinut jatko-osia jo valmiiksi. Nimittäin voit olla varma, että tulet pettämään lupauksesi. Eli kirjoita sarja kokonaan valmiiksi, tai älä kerro aikatauluista äläkä edes seuraavista osista välttämättä mitään. Voit aina lisätä linkit edelliseen osaan sitten kun olet seuraavan saanut ulos.

Käytä juttuformaatteja helpottaaksi kirjoittamista

Jos olisit valinnut toimittajan ammatin aikakauslehdessä, olisit nopeasti sinut juttuformaattien kanssa. Lehtien jutut kun perustuvat mitä suurimmassa määrin vakioformaatteihin. Toimituspäällikkö huikkaa sinulle haastateltavan nimen, yhteystiedot ja juttuformaatin. Siitä tiedät minkälaisen jutun toimituspäällikkö sinulta odottaa. Toimeksianto on siis äärimmäisen lyhyt, mutta samalla myös erittäin tarkka. Pari sanaa riittää siis kertomaan tyylin, pituuden, äänensävyn... Ja sen ollaanko haastateltavaa nostamassa jalustalle, vai nimenomaan pudottamassa sieltä.

Formaatit helpottavat myös yritysblogin kirjoittamista. Muutama vakioformaatti tekee blogijutun kirjoittamisen helpommaksi, mutta samalla tuo vaihtelua lukijalle.

Yritysblogin menestyskaava -sarja:

  1. Yritysblogin menestyskaava
  2. Rikas bloggaaja, köyhä bloggaaja: kuinka kasvatat yleisö- ja sisältövarallisuutta (Varallisuus)
  3. Jokaisen legendaarisen blogin takana on erinomainen promoottori (Promootio)
  4. 11 viimeistelyvaihetta jotka tekevät blogijutustasi mahtavan (Mahtavuus)
  5. Bloggaus on volyymilaji, miksi? (Määrä)
  6. tulossa
  7. tulossa

LATAA SARJA OPPAANA [IN ENGLISH]

Antti on Loyalisticin perustaja ja toimitusjohtaja, inboundin sanansaattaja, kouluttaja ja valmentaja, ohjelmistotoimialan vaikuttaja.

Sano vain hei, vaikkapa Twitterissä.